the GASTROLAB Home Page

Gastrolab Webcam Medical JournalsGastrointestinal EncyclopediaEndoscopic Image Library Endoscopy Pictures ArchivesGastroenterologic CalendarEndoscopy Videoclips

Burundi

Maa

Burundi on pieni Afrikan maa, joka sijaitsee juuri päiväntasaajan eteläpuolella. Pohjoiseen maa rajoittuu Ruandaan, länteen Kongoon ja itään Tanzaniaan. Lännessä maa rajoittuu myös Tanganjika-järveen. Pinta-alaltaan maa on pieni, noin 28.000 neliökilometriä, mutta maa on tiheästi asuttuna. Väestömäärä, joka nyt on noin 7 miljoonaa, lisääntyy parilla prosentilla vuosittain.

Historia

Burundin aluetta kansoitti aikoinaan Twa-niminen kääpiökansa. Vähäinen määrä tämän kansan jälkeläisiä asuu edelleen täällä. Burundin kaksi tärkeää kansaa ovat Hutut ja Tutsit. On itse asiassa epäselvä, ovatko nämä todella kaksi erilaista kansaa vai onko kyseessä yksi ja sama kanssa joka on jakautunut elintason ja elinolosuhteiden mukaan. Hutu-kansalaiset olivat - ja ovat - maanviljelijöitä, kun Tutsi-kansan jäsenet olivat - ja ovat edelleenkin- hiukan rikkaampia omistaen mm karjaa. Hutu- ja Tutsikansan väliset riidat ja sodat ovat Burundin traagisen nykyhistorian tärkein elementti.

Saksa hallitsi aikoinaan tätä aluetta. Toisen maailmansodan jälkeen alue oli YK:n hallitsema, jossa Belgia hoito käytönnön asiat. Vuonna 1962 maa itsenäistyi, alkuun monarkiana. Tutsi-kansaan kuuluva Mwami Mwaambutsa oli kuningas ensimmäisten vuosien aikana. Vuonna 1965 Hutu-kansa yritti vallankumousta, siinä onnistumatta, verisin seurauksin. Seuraavana vuonna tapahtui sotilasvallankumous, jonka seuraukseni Michel Micombero, hänkin tutsi, siirtyi valtion johtoon.

Pääkaupungin Bujumburan auringonlasku on yhtä kaunis kuin kaikkialla muuallakin.

Vuonna 1970 - 71 käytiin sisällissotaa, jossa suurin osa uhreista kuului Hutu-kansaan. Arvoidaan että noin 100.000 ihmistä kuoli tämän sodan aikana.

Vuonna 1976 tapahtui uusi vallansiirto, jolla Jean-Baptiste Bagaza sai vallan, ja hänen seuraaja Burundin johdossa oli Pierre Buyoya. Sisälliset levottomuutet jatkuivat 80-luvulla, ja Hutu-kansan uhrit lasketaan kymmenissä tuhansissa.

Burundi Palace Hotel, maan parhaimpia hotelleja, tosin tällä hetkellä suljettuna.

Kesällä vuonna 1993 pidettiin Burundin ensimmäiset vapaat ja demokraattiset vaalit. Koska Hutu-kansa muodostaan väestön enemmistön, presidentiksi valittiin Hutu, Melchor Ndadaye, joka ikävä kyllä menehtyi presidenttiyden seurauksena jo kuukauden kuluttua. Myös seuraava Hutu-presidentti, Cyprien Ntaryamira, kuoli väkivaltaisesti, kun häntä kuljettanut lentokone ammuttiin alas. Samassa koneessa oli myös naapurimaan Ruandan presidentti, ja tästä tapahtumasta sai alkuunsa Ruandan kansanmurha, jossa noin miljoona ihmistä sai surmansa. Burundissakin käytiin tämän jälkeen sisällissotaa, joka edelleen jatkuu joskin taistelut viime vuosina ovat laantuneet. Tässä sodassa moni tutsi ja vielä useampi hutu ovat saaneet surmansa.

Burundin tilannetta vaikeuttaa tällä hetkellä lisäksi levottomuudet Kongon rajalla, eikä Burundia voida suositella matkakohteena. Levottomuuksista huolimatta on kuitenkin sanottava että pääkaupunki Bujumbura on melko turvallinen - jos pysyy kaupungin keskustassa valoisaan aikaan ja noudattaa tavallista suurempaa varovaisuutta.

Hutukansan osuus Burundin väestöstä on noin 84 %, tutsikansan noin 15%. Tutsikansa on tästä huolimatta vahvasti vallassa kiinnit.

Burundin nykyinen presidentti on nimeltään Domitien Ndayizeye, Hutu-kansan jäsen. Tutsi nimeltään Alphonse Kadege toimii varapresidenttinä.

Burundin naapuri pohjoisessa on Raunda, lännessa Kongon Demokraattinen Tasavalta ja isässä Tanzania. (Kartta CIA-Factbookista)

100 Burundi frangin seteli on noin 10 centin arvoinen

Talous

Burundi on maailman köyhimpiä maita. Väestö elää etupäässä maanviljelystä ja kahvi on tärkein vientituote. Lisäksi viljellään tupakkaa, banaaneja, teetä, perunaa ja maissia. Vientitulot eivät riitä edes vaatimattomaan tuontiin ja Burundi on näin ollen riippuvainen kansainvälisestä avusta, joka etupäässä tulee Ranskasta, Belgiasta ja Saksasta. Burundin valuutta on nimeltään frangi. 1000 frangin setelin arvo on noin 1 Euro.

Uskonto

Väestän enemmistö on kristitty, mikä ikävä kyllä ei ole vähentänyt jatkuvien murhien ja väkivaltaisuuksien riskiä. Vähemmistö on musliimeja.

Kieli

Valtaväestö puhuu kirundi-kieltä, joka ranskankielen lisäksi on maan virallinen kieli. Pääkaupungin Bujumburan alueella samoin kuin Tanganjika-järven ranta-alueella osa väestöstä puhuu swahilia.

Noin puolet väestöstä on lukutaitoinen, miehillä hiukan enemmän ja naisilla hiukan vähemmän.

HIV

Lähes joka kymmenes burundilainen kantaa HIV-virusta. HIV tulee suuresti vaikuttamaan väestön elinikään ja maan taloudelliseen kehitykseen. Voidaan arvoida, että jo tässä vaiheessa noin 100.000 ihmistä on kuollut HIV:iin ja sen jälkitauteihin, mm tuberkuloosiin.

Burundin lippu

Flagga

Burundin lipussa on diagonaalinen valkoinen risti, joka jakaa lipun kahteen punaiseen kenttään (ylhäällä ja alhaalla) sekä kahteen vihreään kenttään (vasemalla ja oikealla). Keskellä lippua on valkoinen ympyrä, jonka keskellä on kolme punaista tähteä.

Burundin radio ja televisio

Valtion radioyhtiö on nimeltään Radiodiffusion Nationale Du Burundi (RTNB). Lähetykset tapahtuvat ULA-alueella eikä niitä voi siis kuunnella Euroopassa. Yhtiöllä on yksi lyhytaaltolähetin jonka 60 kilowatin lähetykset 6140 kHz frekvenssillä kyllä kuuluisi meillä, mutta tämä lähetin ei ole nyt toiminnassa.

Lisäksi on kymmenkunta muuta radioasemaa Burundissa. Kaikki lähettävät ULA-alueella ja suurin osa sijaitsee Bujumburassa.

Maan - eli hallituksen - televioyhti, Television Nationale du Burundi, omistaa yhden 0.5 kw televisiolähetin Bujumburassa. Hotelleissa ja varmaan muuallakin katsotaan lisäksi satelliittilähetyksiä.

Burundis huvudgator är förvånandsvärt stillsamma.

Hallituksen julkaisema Le Renouveau du Burundi on Burundin tärkein sanomalehti. Tavallinen numero on 12-sivuinen, A4-kokoinen, eikä sisällä ilmoituksia.

1000 Burundi frangin seteli on noin yhden Euron arvoinen

Burundi matkakohteena

Nämä kuvat on otettu lyhyen lomamatkan aikana kesäkuun alussa vuonna 2004.

Vaikka Bujumburan keskusta on jokseenkin turvallinen - päiväsaikaan ja varovaisuutta noudattaen - ei Burundia voida suositella lomakohteena. Lentokentälle liikennöivät linja-autot joutuvat aika ajoin ammuskelun kohteeksi. Maarajan yli ei juuri kannata yrittää Burundiin, koska edelleen jatkuva "hiljainen " sisällissota etupäässä käydään rajaseuduilla.

Jos silti haluaa käydä tässä sinänsä kauniissa maassa niin kannattaa ainakin tarkkaan tiedustella tilannetta esim Nairobin Suomen suurlähetystöstä ennen matkaa.


Dec 21, 2006